Kummasti ne mieliteot muuttuu. Nyt oon äärimmäisen tyytyväinen siihen että pääsen vielä Bielefeldiin pakoon neljäks kuukaudeks tätä kummallisen todellista maailmaa mikä Jyväskylästä taas tauon jälkeen paljastukin.
Jossain mielessä helpottaa. Tiedän esimerkiks että missä asun ens vuonna. Yritetään varmaan Erikan kans salamurhata toisemme vähintään sen kerran viikossa, mutta mielummin niin kun tämä Puolalaisvaihtoehto mikä viime semesterissä sattu kohalle. Jaa, se jää muuten nähtäväks että ketkähän kaks uutta siihen meijän mörskään tulee huhtikuussa. Ketä lie. Saattavat olla Suomalaisiakin, niitä on tulossa kuulemma kaks uutuutta yliopistolle, ja tuo meijän kämppä kerää vissiin perinteisesti kaikki Suomalaiset ja Puolalaiset. Toivottavasti eivät haise ja metelöi, ketä sitten ovatkin.
Suomessa on lunta. Eihän se yllätyksenä tullu, mutta sitä kyllä on. Kummallista että pitää laittaa paljon vaatetta päälle kun lähtee pihalle. Ihan kivaahan se on laittaa ihtensä muhkuks, mutta kummallista kun tuolla nyt oikeaa talvea ollu nimekskään vaikka tais se jollonkin -14 käyä.
Ja sitäpaitsi mua omituisuuttaa. Olo on vähän niinkun Mr. Mimellä. Mistähän tuokin tuli. Se on pokemon eikä liity asiaan oikeastaan mitenkään. Semmonen ettei kuulu. Ehkä se johtuu siitä että ei oo Jyväskylässä kämppää. Joutuu loisimaan, ja se on kumminkin vähän hikistä ja hävettävää aina. Vaikka ei mua ihteäni haittaa jos joku mun kämpillä on kylässä.. Silti. En muutenkaan hirveänä tykkää yökyläilystä. Tykkään omasta sängystä. Ja en oo nukkunu siinä kevään jälkeen. Yhyy. Mulla on koti-ikävä. Tai oman jutun ikävä. Kun nyt ei oo oikeen mitään omaa missään. Irtotavaroita vaan. Irtojuttuja.
Ja Bielefeldiinhän mä kaikista viimesimpänä oikeastaan kuulun. Mutta kyllähän siellä ihan on, mikäs siinä. Ei mua kipeää tee siellä olla. Ainakaan kovasti. Ei oikeastaan.
Ehkä tuon vaihon kannalta ois kannattanu melkeen tehä niin että ois rysäyttäny sen koko scheissen kerralla, eikä ois tullu välillä kotiin ja potenu montaa eri kuulumattomuuden ja omituisuuden vaihetta. Tekis niinkun Paula (mun siskon luona asuva Saksalainen lukiolaisvaihtari) että tulis, olis kunnolla ja lähtis. Tosin ehkä sen palautumisjutut on varmaan vielä suuremmat. Vaihon jälkeistä masennusta ja ties minkälaista orientaatiovaikeutta millä meitäkin on uhkailtu. No, samapa tuo mulle enää tässä vaiheessa. Ei mulla oo kun parit orientaatio-ongelmat enää eessä.
Makukahvia mulla on ikävä. White Coffee Mocha yliopiston siitä tietystä kahvilasta. Se on varmaan yks niistä asioista Saksasta minkä perään tuun aina haikailemaan.
