Priessallee 34

Perillä ollaan.

Lähettiin aamulla ajamaan Tampereelle kuudelta. Vähän meinas olla haikeaa isälle sanoa vielä heipat ennenkä lähti turvatarkastuksen kautta kärkkymään konetta. Koneessa taisin vähän ehkä torkahtaakin. Oikeastaan koko matka meni ihan ihmeellisen helposti. Löysin Bremenin kentältä oikeaan ratikkaan, ja rautatieasemalta oikeaan junaan ja vaihoinkin jossain matkalla junaa varsin kätevästi. Se jälkimmäinen oli joku paikallisjuna joka puksutteli niin hitaasti että kerkes vähän näkemään paikkoja. Bielefeldissä sitten rusinasämpylän kans lähdin metsästämään oikeaa U-Bahnia, joka on kai vähän niinkun metron ja ratikan välimuoto. Ainoa vähän ongelmallisempi juttu oli löytää sitten oikea katu, mutta ei sekään loppujen lopuksi ollut sen kummempi juttu kun että käänty ensimmäisestä risteyksestä, joka toisella puolella tuli, oikealle ja meni vaan suoraan niin kauan että oikea pytinki tuli vastaan.

Vuokraemäntä tuli mua ovensuulla vastaan ja tämä kämppä osottautukin valtavaks kommuuniks muuten normaalin olosen vuokrakämppäkerrostalon viidennessä ja ylimmässä kerroksessa. Tänne mahtuu kaiketi kahdeksan ihmistä asumaan, kaikilla on oma huone ja sitten yhteisiä on kaks kylppäriä (aina yks per käytävä, eli se neljä ihmistä), keittiö ja vessa. Meinaan eksyä täällä vähän väliä kun en muista kumpaan suuntaan käytävää pitää lähteä jos tulee keittiöstä tai pihalta. Mun huoneen ovessa on kyllä ulkopuolella kiva Marsupilamin kuva, että siitä viimestään hoksaa, jos valot on päällä ja näköö kahtoa.

Tällä hetkellä täällä on mun lisäks vissiin vaan kaks ihmistä. Tai ainakaan enempää en oo nähny. Toinen oli kaiketi ranskalainen tyttö jolla oli vaikean kuulonen nimi ja joka ei osannu sanaakaan englantia. Toinen oli poika, en tiiä nimeä, en kansalaisuutta, mutta se oli just laittamassa housuja jalkaan kun menin kyselemään tietä lähimpään ruokakauppaan. Se sitten ymmärsikin mitä kyselin ja selitti vähän vaivaantuneena sitten tien. Jee.

No, sitten lähin tallustamaan kohti kauppaa. Sen nimi oli Plus. Se oli Lidlin melkein täydellinen kopio. Omituista oli että siellä ei ollu koreja ollenkaan. Täällä ei vissiin ruukata. En hoksannu sitten pihalta ottaa kärryjä niin tein niinkun tosi monet muutkin, eli kasasin vaan syliini niin paljon kun uskalsin kanniskella. Yhdellä naisella tosin oli kätevän näkönen kangaskoriviritys.. pitää varmaan ite hommata joku saman tyylinen. Paljon jäi ostamatta mitä nyt oisin saattanu tarvita, mutta ehkä teen paremmalla onnella huomenna uuden keikan. Ainiin, ja Visa Electronhan ei toiminu kaupassa ollenkaan, vaikka Bremenin rautatieasemalla toimikin. Käteistä vissiin pitää alkaa kanniskelemaan tai käyä vaan hommaamassa tili sieltä Bielefeld Sparkassesta. Sillä on kuulemma konttori yliopistolla. Ihan kätsyä.

Niskat on muuten ihan kiitettävän jumissa kaiken tuon laukunkanniskelun jälkeen. Nuo mun kaks kapsäkkiäni paino yhteensä 16,7kg, mikä oli liikaa, kun se Ryanair huolii vaan 15, mutta kiltti laukunkyttääjätyttö Tampereella sano että menkööt. :)

Nyt väsyttää jo ihan kiitettävästi, vaikka kello ei oo täällä kun seittämän. No, oon kuitenkin ollu valveilla jo 15 tuntia sitä lentsikkatorkahusta lukuunottamatta.

Pieni ikävä vaivaa.

Huomenna kuulkaas.

Yhen yön päästä lähen. Eikä ees jännitä vieläkään.

Oon nyt käyny vähän hyvästelemässä väkeä ja ollu aika rusentavien halailujen kohteena.

Pakkailu on ollu vähän rasittavaa kun tajusin etten oikeasti saa ottaa kun sen 15kg tavaraa, ja piti ruveta sitten vähän jo karsimaan. Sitten suututtaa jos lentokentän puntari näyttääkin vaan jotain kolmeatoista. Sittenkin suututtaa jos se näyttää seittämäätoista. Tuosta meijän puntarista ei oikeen voi tietää.

Ja toivottavasti löydän perille siellä Saksassa. Kun ensin pitäis löytää Bremenin lentokentältä Bremenin Hauptbahnhofille, ja oikeaan junaan. Ja osata ostaa lippu. En viihtiny netistä sitä halvempaa lippua ostaa kun sitten kuitenkin oisin eksyny matkalla ja juna olis menny jo. :P Noh, sitten junalla puksutella pari tuntia Bielefeldiin. Siellä varmaan kyllä osaan ratikalla vai millä lie mennä ehkä sinne kämpän likellä olevalle asemalle, jos vaan osaan jäähä oikealla kohtaa pois. Kyyyyllä se siitä. Kai se ratikka takasinkin päin menee jos ihan mahottomasti tunaroin.

Mä vähän luulen että se karmivin vaihe on se eka yö. Kun oikeasti tajuaa ettei oo enää ees Suomessa. Toivottavasti en ala parkumaan kuitenkaan. Ja tuosta tuli mieleen että täytyy ottaa vielä unilelu mukaan, ihan varmuuden vuoks. ^^
Sitten ope sano että semmonen vihaan-Saksaa-kausi on kans luvassa, ehkä kuukauden sisällä siitä kun sinne on menny. Mutta senkin pitäis mennä ohi. Ja meneekin. Oon niin väkitukko että minen luovuta kesken kaiken vaikka vähän enemmänkin vastustais se siellä olo.

Hoh hoh. Tuli taas vähän tyhjä olo. Nyt se haikeus sitten iskee.

Tuun minä vielä takasinkin. :)

Mesetelkää ja skypetelkää mulle sitten!

<3:Hennu

Ennenkä lähen

No niin, aikaa lähtöön on siis hurjat 12 päivää, jos oikein laskin.
Aattelin että tämän blogin vois nyt alottaa vielä Suomen puolella, niin saapahan väki sitten jokasorttista tuntemusta myötäelettäväkseen.


Siis Alajärvellä ollaan, ja vaikuttaa ihan normaalilta syksyltä, perunapeltoineen ja sienineen, lukuunottamatta sitä että normaalistihan oisin jo kovaa kyytiä Jyväskylässä. Ei jännitä, ei tunnu oikeastaan miltään. Oon kai vähän turtana koko vaihtohomman suhteen. En haluais olla Aliksella, enkä oikeastaan Jyväskylässäkään, niin kai tämä Bielefeld on sitten paras vaihtoehto tähän saumaan.
Ikävähän mulla on tiettyjä ihmisiä jo valmiiks, ja teen varmaan ekan kuukauden siellä Saksassa hidasta ja tuskallista kuolemaa sen takia, mutta kyyyllä se ohi menee. On kuulemma menny muillakin vaihtareilla.
(Ja onneks oon ollu noitten Riinan vaihtareitten kans tekemisissä, niiltä on saanu ihan positiivista palautetta vaihossa olemisesta ja ylipäätään elosta vieraassa maassa. )


Eli elo jatkuu Saksassakin, ja kyllä ihmiset mut varmaan vielä Suomessakin muistaa. ^^
(Parasta olis!)

Ehkäpä seuraavaa tarinaa tulee sitten vähemmän turralta versiolta ja vieläpä Bielefeldin puolelta.