Olisko aika vähän taas napsuttaa.
Mitä ihmettä, ens viikolla Suomeen? Aika on menny ihan hullun nopeasti. Välillä on kivaa, välillä vähän vähemmän kivaa. Mutta enimmäkseen ihan kivaa.
Kämppiksen kanssa on ollu vähän erimielisyyksiä. Nähtävästi puolalainen ja suomalainen maailmankatsomus ei oikeen täsmää ja sitten syntyy täysin käsittämättömiä väärinkäsityksiä, ahistusta, tilanteen selventämisyrityksiä, kitinää, mykkäkoulua, ärsyttäviä juoruja ja mulkoilua. Tai ehkä tuo yksilö vaan on vähän dorka. Vinkki: elä ihastu muhun, ei mullakaan oo pienintäkään aikomusta ihastua suhun.
Tuloksena lievä asennevamma puolalaisia miehiä kohtaan.
Ja pitäähän tähän nyt avautua noista muistakin puolalaisista kämppisihanuuksista, tai varsinkin tuosta yhestä. Aina kun menee keittiöön kun ne on siellä, niin juttu katkeaa välittömästi ja ne vaan kattoo nenänvarttansa pitkin. Tuossa ykskin päivä menin jotain hääräämään ja pöydällä lojui lähes tunnistamattomaks mutantoitunu muovimuki, ja kysäsin sitten ihmeissäni että no was ist passiert ja vastaukseks tuli että tiskikone. Tuijotin sitä mukia sitten siinä sekunnin pari ja seuraavaks seuraskin tiuskasu että no heitä se menemään. Siis mitä!? Jos mun ihmetykseni noin ketuttaa niin miksei sitten herra voinu ite laittaa mukia roskiin vaan päätti jättää sen tiskipöydälle. Jos voisin niin hujauttaisin kyllä toisinaan noita paistinpannulla. Joskus yritän ihan normaalia niille haastella, ja normaalisti vastaus tulee TODELLA nihkeästi, jos tulee. Tuo tyttö on ihan kiva, se sentään on ihan ystävällinen, mutta nuo miekkoset. Varsinkin tuo jonka nauru varmaan räjäyttelee lähimpiä planeettojakin. Jumpe. Ja voi hyvää päivää jos jotain en osaakkaan sanoa saksaks ja yrittää vähän enkkua väliin, niin tulee tuhahduksen kera että nur deutsch bitte ja päät kallistuu sen verran monta astetta takaviistoon että voisin olettaa näkeväni suoraa aivoihin sieraimista. Ja väki ihmettelee että miten en tykkää kämppiksistäni. Niin, mitenkähän on. Lisää asennevammaa. Arrr.
Ja mä nyt valitan vähän vielä lisää kun kerran alotin. Nimittäin: täällä on KYLMÄ! Ei pihalla. Ihan lepposta yhtä kahta astetta pakkasta muttakun sisällä. Nytkin mulla on päällä toppi, pitkähihanen, neuletakki, toinen neuletakki ja viltti noin niinkun mm, ja silti suurimman osan ajasta palelen. Oiskohan pikkuhiljaa aika saksalaistenkin keksiä kaksinkertaset ikkunat ja lämmöneristys. Onneks pääsee jouluks Suomen lämpöön. <3
No mutta, mitäs. Olin eillen keilaamassa äijäporukalla. Oli vähän tunarointia kun en tienny ketä tulee ja mulle ilmotettiin tuntia aikasemmin että kuudeks Jahnplatzille. "Mitä ihmettä, mä oon tyttö, mulle pitää ilmottaa ajoissa tämmöset.." "Ai, enkö eillen sanonu?" Miehet on ihan yhtä käsittämättömiä täällä kun Suomessakin. No, en ole niin neiti ettenkö olis paikalle kerenny. Ilmeni että meitä oli vaan kolme äijää ja minä.
Itehän olin käyny ehkä kaks kertaa elämässäni tuota ennen keilaamassa, ja toinen niistä kerroista oli sen ikäsenä jollonka keilapallo oli mua suurempi, joten pelkäsin vähän julkista ihteninolaamista. Dominik jopa sano ottaneensa kameran mukaan että voi ikuistaa mun tunaroinnin. Kiitti vaan. Mutta, ei virnistelly poika kauaa kun kävikin ilmi että ihan hyvin se keilaaminen onnistu. Paremmin kun sillä, anyway. Hihhihii.
Ja ja, käytiin marraskuun viimesenä viikonloppuna Dortmundissa Weihnachtsmarktilla elikkäs suhteellisen väkirikkaalla joulutorilla. Siellä oli Saksan läskein joulukuusi. Ja se muuten oli valtava. Huge. Ja sen kuusen sisällä oli ihan oikea mies joka soitti ihan oikeaa trumpettia. Näin Saksassa. Ostin sieltä hassun Nepalilaisen vuoristopipon. Se on oranssi ja riiteli järettömästi mun tukkani kans. Tykkään siitä silti, mutta pitää aina vähän miettiä että kehtaako sitä laittaa päähän. Noh, miksei, oon mä hullummissakin rytkyissä kulkenu.
Ja hei, ai niin ai niin! Nyt ostin viimeinkin semmosen jo Kirmesissä kuolaamani suklaabanaanin tikunnenässä! Oli muuten hyvää. Mutta niitä vois tehä itekin. Ottaa vaan normibanaanin ja kuorasee sen ja sulattaa suklaata ja kaataa päälle ja antaa kovettua. Avot, soli siinä. Mutta hei, kerrankos tuommosesta vähän enemmän maksaa, ens kerralla ite halvemmalla. Saksassa päänsisäinen maailma se vaan kummasti avartuu -ja toisinaan kaventuukin- tavalla jos toisella.
Hohoo, ja Espanja alkaa muuten järettömän sitkuttelun jälkeen sujumaan. Hola chicos, qué tal? Se on nykyään jopa ihan mukavaa, vaikka vielä kuukaus sitten oli valmis murhaamaan jokasen tunnin jälkeen. No, se on kieltämättä vieläkin hankalaa että jos ei jotain sanaa tiedä, niin se sanotaan aina saksaks, hiljaa, ja kun sitä ei puoliakaan kerroista joko kuule tai ymmärrä eikä viiti joka ikinen kerta kysyä että ai mitääääää, niin sitten pitää vähän aikaa taas tuntea olonsa typeräks ja kattoa kotona netistä. Netti kertoo vastauksen melkeen kaikkeen. Ainakin mun espanjaani.
Ostaa rytkäytin tänään lentoliput Lontooseen. Lähetään tammikuussa Gosian ja Olan kans vähän avartamaan maailmaa. Jestas kuitenkin, viikko niitten kans brittilässä. No äh, kerrankos sitä. Mutta pikkasen hirvittää jo valmiiks. ^^
Oon muuten ihmetelly että miten täällä on ehkä keskimäärin pikkusen huono tämä enkunkielen taso, kun vertaa Suomeen jossa mä oon ehkä häntäpäässä aina kun ruvetaan vertailemaan, ja täällä musta välillä tuntuu että miten mä oon näin viisas.. Mutta! Sehän selvis tänään, olin nimittäin kysyny yheltä luokkalaiseltani Lexiksen tunnilla että mitä vuotta se käy, ja se sano että kolmatta, joten oletin olevani ihan oikeassa paikassa. Sitten tänään kävi ilmi että täällä kun puhutaankin semestereistä eikä vuosista ja vissiin tuli taas jännä väärinkäsitys, että tämä väki onkin kolmossemesteriläisiä, eikä kolmatta vuotta. Eli siis toisin sanoen toista vuotta. Mutta kyllä musta on silti viime vuonnakin tuntunu että ne osat fuksit osas paremmin enkkua kun mä... En tiiä sitten. Ihan kivaa välillä näin päin. Suomessa taas arki koittaa ja huomaan olevani sama vanha tyhmis kuitenkin.
Mutta vanhoja ne kyllä on. En tiiä kun pari enkunlukijaa jotka olis ees mun ikäsiä tai nuorempia.
Joo. Piti lukea Brittipolitiikkaa, kirjotin blogia. Löydän aina hyviä tekosyitä.
Jouluksi kotiin, kinkkua ja porkkanalaatikkoa! Taisteluhalukissan paijausta! Huraa huraa!
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
lauantai 14. marraskuuta 2009
Viidakon lakeja ja väripiilareita
Tänään vastustaa. Piti mennä vaihtariporukalla Osnabrückiin, mutta koska naiselliset valmisteluoperaatiot vei laittoman kauan, me myöhästyttiin Siljan kans junasta ja mä oonkin sitten mököttäny koko päivän. Kävin kyllä sitten vähän kaupungilla tartuttamassa mukaani paidan ja kaks kenkää.
Oon oppinu täällä uuden pelin, nimittäin Jungle Speedin. Ihan järetöntä kortinlätkimistä ja huitomista. Tavotteena on siis saaha jonkun toisen pelaajan kans kortti, jossa on sama muoto, ja sitten se kumpi nappaa ensin pöydällä olevan kapulan, voittaa, ja sen kortit menee häviäjälle. Tämä kapulan nappaaminen on vähän traumaattista ja veristä, eillenkin rääpäsin tuoksinnassa Bartille sormeen reiän. Suhrab löi ihteään kapulalla silmään. Kuolonuhreilta sentään vältyttiin.
Eillen ratikassa tapahtu aika jännittävä kohtaaminen. Istuin nimittäin semmosen nuoren juipin vastapäätä jolla oli ihan selkeästi väripiilarit päässä. Se huomas kun katoin, joten koin tarpeelliseks selittää vähän että en toki mikään muuten-vaan-mulkoilija ole, havainnoin vaan. Totesin siihen sitten että "You have contacts, don't you?" ja poika sitten silmät pyöreänä jotain sano ilmeisesti siskolleen, joka istu mun vieressä. Sisko ymmärs enkkua ja kysy että joo, eikö ookkin rumat. Mä siihen sitten että no eeeeei kai ne nyt vallan rumat ole.. Sitten siskolle sytty lamppu pään päälle ja se totes mulle että
"Toi on muuten sinkku."
"Anteeks kuinka?"
"Se vois olla sun poikakaveri?"
"Ööö.."
"Se on kaunis, eikö?"
Siinä vaiheessa katoin tyttöä, jonka silmät kiilu, poikaparkaa joka ei tajunnu varmaan mitään siskonsa puheista, ja ikkunasta pihalle, jollon huomasin että olinkin jo onneks siellä missä piti vaihtaa ratikkaa. Joten virnistin, lähin paikalta ja parin metrin päässä repesin aika totaalisesti. Ihmiset vähän heitti kummaksuvaa katsetta että mitäs tuo eukko tuossa nauraa.
Semmonen saksalainen paritusyritys.
Sivistin eillen kanssaopiskelijoitani ja pidin muumiesitelmän saksaks. Gah, pelottavaa. Joo, vaikka tietäisin aiheesta, ja oon tehny hienon powerpointin ja koko aiemmat kolme tuntia puhunu ihan sujuvahkoa saksaa, niin kun piti alkaa pitämään Referaattia, niin johan unohtuu joka ikinen saksankielinen sana. Lievästi turhauttavaa. No, sain kuitenkin ihan innostuneen vastaanoton vaikka takeltelinkin vähintään kymppi miinuksen arvosesti. Opettaja ei vaan ehkä ihan arvostanu.
Vaikka no hei, se opettaja on alkanu vähintäänkin karhean alun jälkeen tykkäämään musta. Sillä on aina ne tietyt ihmiset joille se valittaa myöhästymisistä ja tunnilla syömisestä ja väärin lausumisesta ja tehtävien huolimattomasta tekemisestä ja vaikka mistä, ja mulle ei ikinä mitään vaikka oon epähuomiossa rikkonu vähän kaikkia sen lakeja. Eillenkin, saatiin tunnilla kirjotetut pienet tekstit takasin ja Gosialle se valitti pitkän tovin siitä miten se oli kirjottanu liika tiuhaan eikä Elke ollu saanu korjattua kunnolla ja jatko että et taaskaan kuunnellu vaikka mä varta vasten sillon sanoin että.... Sitten se tuli mun kohalle ja sano lempeästi että ei tämä oo ollenkaan niin paha miltä näyttää. Koko paperi oli ihan vaaleanpunanen kun se oli korjaillu mun joka ikisestä lauseesta löytyvän väärällä paikalla olevan verbin. Mitä ihmettä... Toisaalta, oon ihan tyytyväinen että oon Frau Birgenhaagenin suosiossa mutta sääliks käy niitä muutamia joille se aina kalkattaa.
Hei ja oon löytäny ekat ihan oikeat saksalaiset kaverit. Meijän enkunkursseilla on semmonen Dominik joka on ihan tosi mukava heppu. Se tahto mut sen synttäreillekin tuossa viime viikolla, ja puhuin siellä monen muunkin sen kaverin kans. Sitten istun yhellä kurssilla aina saman jannun vieressä ja ei me juuri mitään koskaan puhuta, enkä tiiä sen nimeä. Kerran tosin se mulle yhtäkkiä jotain sano, enkä yhtään tajunnu mitä kun se puhu niin hirmu nopeaa, niin piti sitten pyytää sama enkuks. Sitten se kysy että mistä oon kotosin, ja kun sanoin että Suomesta niin vastaus oli että "Cooooooool!" Meinas naurattaa.
Oltiin viime lauantaina Soestissa. Siellä oli Länsi-Euroopan isoimmat rokulipäivät. Monta sataa kojua ja huvipuistolaitteita ja vaikka mitä. Oli vaan hullun kylmä päivä ja hullut naiset roikotti meitä paikasta toiseen vaikka oltais haluttu jo syyä välissä jotain. Jäi harmittamaan että en kerenny ostamaan semmosta suklaakuorrutettua banaania tai mansikkariviä tikunnenässä. No, ens Kirmesissä sitten.
Välillä tulee semmonen olo että oho, onko tämä nyt koti-ikävää, mutta sitten aattelen että nääh, mitä sitä turhia ikävöimään. Täällä menee kuitenkin ihan hyvin, Skype ja mese pelaa ja jouluks kuitenkin meen jo kotona käymään. Sylviä on ehkä eniten ikävä kun se ei osaa puhua Skypessä. Isä sitä mulle webbikamerasta tuossa yks päivä näytti mutta sillonkin se vaan mulkoili. :D
Oho, Gosia lähetti viestin että tahonko lähteä niitten kans Huomenna Bonniin. Ihan asiallinen ajatus sinänsä. Jos ne ei siellä kovin kauaa ala olemaan (montaa päivää) niin miksei.
Joo, ei mulla muuta.
Kuss Kuss.
Oon oppinu täällä uuden pelin, nimittäin Jungle Speedin. Ihan järetöntä kortinlätkimistä ja huitomista. Tavotteena on siis saaha jonkun toisen pelaajan kans kortti, jossa on sama muoto, ja sitten se kumpi nappaa ensin pöydällä olevan kapulan, voittaa, ja sen kortit menee häviäjälle. Tämä kapulan nappaaminen on vähän traumaattista ja veristä, eillenkin rääpäsin tuoksinnassa Bartille sormeen reiän. Suhrab löi ihteään kapulalla silmään. Kuolonuhreilta sentään vältyttiin.
Eillen ratikassa tapahtu aika jännittävä kohtaaminen. Istuin nimittäin semmosen nuoren juipin vastapäätä jolla oli ihan selkeästi väripiilarit päässä. Se huomas kun katoin, joten koin tarpeelliseks selittää vähän että en toki mikään muuten-vaan-mulkoilija ole, havainnoin vaan. Totesin siihen sitten että "You have contacts, don't you?" ja poika sitten silmät pyöreänä jotain sano ilmeisesti siskolleen, joka istu mun vieressä. Sisko ymmärs enkkua ja kysy että joo, eikö ookkin rumat. Mä siihen sitten että no eeeeei kai ne nyt vallan rumat ole.. Sitten siskolle sytty lamppu pään päälle ja se totes mulle että
"Toi on muuten sinkku."
"Anteeks kuinka?"
"Se vois olla sun poikakaveri?"
"Ööö.."
"Se on kaunis, eikö?"
Siinä vaiheessa katoin tyttöä, jonka silmät kiilu, poikaparkaa joka ei tajunnu varmaan mitään siskonsa puheista, ja ikkunasta pihalle, jollon huomasin että olinkin jo onneks siellä missä piti vaihtaa ratikkaa. Joten virnistin, lähin paikalta ja parin metrin päässä repesin aika totaalisesti. Ihmiset vähän heitti kummaksuvaa katsetta että mitäs tuo eukko tuossa nauraa.
Semmonen saksalainen paritusyritys.
Sivistin eillen kanssaopiskelijoitani ja pidin muumiesitelmän saksaks. Gah, pelottavaa. Joo, vaikka tietäisin aiheesta, ja oon tehny hienon powerpointin ja koko aiemmat kolme tuntia puhunu ihan sujuvahkoa saksaa, niin kun piti alkaa pitämään Referaattia, niin johan unohtuu joka ikinen saksankielinen sana. Lievästi turhauttavaa. No, sain kuitenkin ihan innostuneen vastaanoton vaikka takeltelinkin vähintään kymppi miinuksen arvosesti. Opettaja ei vaan ehkä ihan arvostanu.
Vaikka no hei, se opettaja on alkanu vähintäänkin karhean alun jälkeen tykkäämään musta. Sillä on aina ne tietyt ihmiset joille se valittaa myöhästymisistä ja tunnilla syömisestä ja väärin lausumisesta ja tehtävien huolimattomasta tekemisestä ja vaikka mistä, ja mulle ei ikinä mitään vaikka oon epähuomiossa rikkonu vähän kaikkia sen lakeja. Eillenkin, saatiin tunnilla kirjotetut pienet tekstit takasin ja Gosialle se valitti pitkän tovin siitä miten se oli kirjottanu liika tiuhaan eikä Elke ollu saanu korjattua kunnolla ja jatko että et taaskaan kuunnellu vaikka mä varta vasten sillon sanoin että.... Sitten se tuli mun kohalle ja sano lempeästi että ei tämä oo ollenkaan niin paha miltä näyttää. Koko paperi oli ihan vaaleanpunanen kun se oli korjaillu mun joka ikisestä lauseesta löytyvän väärällä paikalla olevan verbin. Mitä ihmettä... Toisaalta, oon ihan tyytyväinen että oon Frau Birgenhaagenin suosiossa mutta sääliks käy niitä muutamia joille se aina kalkattaa.
Hei ja oon löytäny ekat ihan oikeat saksalaiset kaverit. Meijän enkunkursseilla on semmonen Dominik joka on ihan tosi mukava heppu. Se tahto mut sen synttäreillekin tuossa viime viikolla, ja puhuin siellä monen muunkin sen kaverin kans. Sitten istun yhellä kurssilla aina saman jannun vieressä ja ei me juuri mitään koskaan puhuta, enkä tiiä sen nimeä. Kerran tosin se mulle yhtäkkiä jotain sano, enkä yhtään tajunnu mitä kun se puhu niin hirmu nopeaa, niin piti sitten pyytää sama enkuks. Sitten se kysy että mistä oon kotosin, ja kun sanoin että Suomesta niin vastaus oli että "Cooooooool!" Meinas naurattaa.
Oltiin viime lauantaina Soestissa. Siellä oli Länsi-Euroopan isoimmat rokulipäivät. Monta sataa kojua ja huvipuistolaitteita ja vaikka mitä. Oli vaan hullun kylmä päivä ja hullut naiset roikotti meitä paikasta toiseen vaikka oltais haluttu jo syyä välissä jotain. Jäi harmittamaan että en kerenny ostamaan semmosta suklaakuorrutettua banaania tai mansikkariviä tikunnenässä. No, ens Kirmesissä sitten.
Välillä tulee semmonen olo että oho, onko tämä nyt koti-ikävää, mutta sitten aattelen että nääh, mitä sitä turhia ikävöimään. Täällä menee kuitenkin ihan hyvin, Skype ja mese pelaa ja jouluks kuitenkin meen jo kotona käymään. Sylviä on ehkä eniten ikävä kun se ei osaa puhua Skypessä. Isä sitä mulle webbikamerasta tuossa yks päivä näytti mutta sillonkin se vaan mulkoili. :D
Oho, Gosia lähetti viestin että tahonko lähteä niitten kans Huomenna Bonniin. Ihan asiallinen ajatus sinänsä. Jos ne ei siellä kovin kauaa ala olemaan (montaa päivää) niin miksei.
Joo, ei mulla muuta.
Kuss Kuss.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Keittiötyranniaa ja nöyryytysrituaaleja
Ketkales. Olen taas laiskuuttani jättäny blogini oman onnensa nojaan ja puuhaillut ihan muuta. Tai en mä nyt ihan hirveästi ees oo mitään puuhannu. Vähän kumminkin.
Käytiin esmes porukalla Kölnissä tuossa pari viikonloppua takaperin. Oli paljon isompi paikka kun Bielefeld. Meinas mennä sormi suuhun. Ja siellä oli hurjan iso ja hieno kirkko, ja minähän unohin ottaa kaameran. No, en mä nyt tiiä onko se niin suuri menetys sinänsä. Kaikilla muilla melkeen oli ja mä ainakin oon vakuuttunu siitä että meen joskus toistekkin Kölniin, oli nimittäin sen verran runsaasti vaatekauppoja että meinas sokaistua! Kyllä sitä siinä sivussa vois käyä ottamassa siitä kirkostakin parit kuvat.
Ja puolalaiset, ah puolalaiset. Nykyään ne myös laulaa. Eillen sain kunnian kuulla mm. Pocahontasista tuttua Tuulen värit -kappaletta kaksiäänisenä heleä-äänisten puolalaisherrasmiesten esittämänä.
Keittiöön on myös tullut vähän järjestystä. Kävin nimittäin kyselemässä osaavatko arvoisat kanssaeurooppalaiset käyttää tiskikonetta, ja kun vastaus oli käsitykseni mukaan ei, kirjoitin saksankieliset ohjeet kyseisen taikamasiinan operointia varten. Nykyään keittiössä on huomattavasti siistimpää! Huraa huraa! Muusta siivoamisesta ja roskien viemisestä kannattaa kuitenkin varmaan vielä keskustella vakavasti, tai jättää lisää ohjelappusia. Pitää tässä vaiheessa myöntää että varmaan raivostuisin jos itelleni jätettäis vihjailevia siivoa-jälkesi-ruojake-lappuja, mutta sen seikan jätän nyt omaan arvoonsa.
Mitäs koulusta. Englannin tunnit on loistavia. Ainoa saksansysteemi onkin nyt sitten Erasmus-saksa tällä lukukaudella. Mun piti ottaa myös perjantaille toinen kurssi, mutta kun kurssin begrenzte teinnehmeranzahl, eli maksimi osallistujamäärä oli 25 ja luokkaan ahtautui 40, alkoi lievästi hirvittää. Siinä vaiheessa kun opettaja vienosti pyysi että voisiko kukaan harkita ottavansa kurssia seuraavalla semesterillä, nostin armeliaasti käteni ja ilmottauduin vapaaehtoiseksi. Keväisin sillä kurssilla ei sitten kuulemma ookkaan normaalisti kun about 10 osanottajaa, että lienee ollut viisas teko. Kerrankin.
Sitten vielä espanja, eli toiselta nimeltään kaksi kertaa viikossa toistuva itsensänöyryyttämisriitti. En ihan heti muista aikaa jolloin olisin tuntenut itseäni yhtä idiootiksi.
Tunnit pidetään siis tyystin espanjaksi. Ja kyseessähän on alottelijoiden kurssi. Opettaja sanoo jotain, koko muu luokka naurahtaa, ja itselläni kulmakarvat hipovat pilviä ja otsaani ovat jo muodostuneet (pelkään pahoin) pysyvät täyden tyrmistyneisyyden rypyt. Joka tehtävänannon jälkeen opettaja vielä varmistaa: Henna, todo klaro, comprendo? Ja vastaukseni on normaalisti: No.
Jos kellään olisi ratkaisuna esimerkiksi reaaliaikaiset livetekstitykset, olisin ilomielin ottamassa sellaiset käyttööni. Saksakin on kun samettia espanjan jälkeen. Ja englanti? Ah, jatkuvaa musiikkia korville. Puola? No, pakollinen paha. Olen muuten sitäkin oppinut muutamat varsin käytännölliset ilmaisut (kultsimussukka, haiset pahalle, ällöttävää, rakastan sinua).
Huomenna menen metsästämään nyt vihdoinkin allekirjoitusta Learning Agreementtiini. Hommahan ei ole toki kuin vasta pari viikkoa myöhässä, mutta koordinaattorini oli väärän aineen opettaja, ja nyt sain Siljalta jonkun avuliaan Fraun nimen ja yhteystiedot, joten tämäkin saadaan nyt toivottavasti pois päiväjärjestyksestä.
Ja nuhakin alkaa hälvetä!! Vietin ihanan viikkosen pää täynnä räkää, niistäen muutaman litran päivittäin. Kiusallista niistää tunnilla kun muut mulkoilevat kun opettajan ääni peittyy käsittämättömään törinään. Pahoitteluni. Vaihtoehtona olisin tietenkin voinut antaa rään valua leualle ja pyyhkäistä sitä silloin tällöin nenäliinaan. Todella oksettavaa. Ehkä mielummin aiheutan melusaastetta.
Mieleni halajaa uusia kenkiä. Ehkä voisin torstaina käydä tarkastelemassa mahdollisia tarjouksia. Kenkiähän ei voi ikinä olla liikaa, eihän?
Käytiin esmes porukalla Kölnissä tuossa pari viikonloppua takaperin. Oli paljon isompi paikka kun Bielefeld. Meinas mennä sormi suuhun. Ja siellä oli hurjan iso ja hieno kirkko, ja minähän unohin ottaa kaameran. No, en mä nyt tiiä onko se niin suuri menetys sinänsä. Kaikilla muilla melkeen oli ja mä ainakin oon vakuuttunu siitä että meen joskus toistekkin Kölniin, oli nimittäin sen verran runsaasti vaatekauppoja että meinas sokaistua! Kyllä sitä siinä sivussa vois käyä ottamassa siitä kirkostakin parit kuvat.
Ja puolalaiset, ah puolalaiset. Nykyään ne myös laulaa. Eillen sain kunnian kuulla mm. Pocahontasista tuttua Tuulen värit -kappaletta kaksiäänisenä heleä-äänisten puolalaisherrasmiesten esittämänä.
Keittiöön on myös tullut vähän järjestystä. Kävin nimittäin kyselemässä osaavatko arvoisat kanssaeurooppalaiset käyttää tiskikonetta, ja kun vastaus oli käsitykseni mukaan ei, kirjoitin saksankieliset ohjeet kyseisen taikamasiinan operointia varten. Nykyään keittiössä on huomattavasti siistimpää! Huraa huraa! Muusta siivoamisesta ja roskien viemisestä kannattaa kuitenkin varmaan vielä keskustella vakavasti, tai jättää lisää ohjelappusia. Pitää tässä vaiheessa myöntää että varmaan raivostuisin jos itelleni jätettäis vihjailevia siivoa-jälkesi-ruojake-lappuja, mutta sen seikan jätän nyt omaan arvoonsa.
Mitäs koulusta. Englannin tunnit on loistavia. Ainoa saksansysteemi onkin nyt sitten Erasmus-saksa tällä lukukaudella. Mun piti ottaa myös perjantaille toinen kurssi, mutta kun kurssin begrenzte teinnehmeranzahl, eli maksimi osallistujamäärä oli 25 ja luokkaan ahtautui 40, alkoi lievästi hirvittää. Siinä vaiheessa kun opettaja vienosti pyysi että voisiko kukaan harkita ottavansa kurssia seuraavalla semesterillä, nostin armeliaasti käteni ja ilmottauduin vapaaehtoiseksi. Keväisin sillä kurssilla ei sitten kuulemma ookkaan normaalisti kun about 10 osanottajaa, että lienee ollut viisas teko. Kerrankin.
Sitten vielä espanja, eli toiselta nimeltään kaksi kertaa viikossa toistuva itsensänöyryyttämisriitti. En ihan heti muista aikaa jolloin olisin tuntenut itseäni yhtä idiootiksi.
Tunnit pidetään siis tyystin espanjaksi. Ja kyseessähän on alottelijoiden kurssi. Opettaja sanoo jotain, koko muu luokka naurahtaa, ja itselläni kulmakarvat hipovat pilviä ja otsaani ovat jo muodostuneet (pelkään pahoin) pysyvät täyden tyrmistyneisyyden rypyt. Joka tehtävänannon jälkeen opettaja vielä varmistaa: Henna, todo klaro, comprendo? Ja vastaukseni on normaalisti: No.
Jos kellään olisi ratkaisuna esimerkiksi reaaliaikaiset livetekstitykset, olisin ilomielin ottamassa sellaiset käyttööni. Saksakin on kun samettia espanjan jälkeen. Ja englanti? Ah, jatkuvaa musiikkia korville. Puola? No, pakollinen paha. Olen muuten sitäkin oppinut muutamat varsin käytännölliset ilmaisut (kultsimussukka, haiset pahalle, ällöttävää, rakastan sinua).
Huomenna menen metsästämään nyt vihdoinkin allekirjoitusta Learning Agreementtiini. Hommahan ei ole toki kuin vasta pari viikkoa myöhässä, mutta koordinaattorini oli väärän aineen opettaja, ja nyt sain Siljalta jonkun avuliaan Fraun nimen ja yhteystiedot, joten tämäkin saadaan nyt toivottavasti pois päiväjärjestyksestä.
Ja nuhakin alkaa hälvetä!! Vietin ihanan viikkosen pää täynnä räkää, niistäen muutaman litran päivittäin. Kiusallista niistää tunnilla kun muut mulkoilevat kun opettajan ääni peittyy käsittämättömään törinään. Pahoitteluni. Vaihtoehtona olisin tietenkin voinut antaa rään valua leualle ja pyyhkäistä sitä silloin tällöin nenäliinaan. Todella oksettavaa. Ehkä mielummin aiheutan melusaastetta.
Mieleni halajaa uusia kenkiä. Ehkä voisin torstaina käydä tarkastelemassa mahdollisia tarjouksia. Kenkiähän ei voi ikinä olla liikaa, eihän?
maanantai 12. lokakuuta 2009
Puolalaisinvaasio jatkuu ja koulukin alkaa
Huomenna alkaa ihan viralliset tunnit. Hui.
Oon vähän suunnitellu ottavani epsanjaa, enkkua, vähän jotain historiaa, saksan fonetiikkaa ja siihen päälle rytkästään vielä pakollisena erasmus-ihmisten kielikurssi, joka perjantai neljä tuntia. I don't mind. Oon tasasta keskiluokkaa, eli c-ryhmässä. Ja mä oon jo vähän puhunukkin saksaa, tää alkaa varmaan pikkuhiljaa luonnistumaan!
Tänään on vapaapäivä, kun se epsanja alkaa vasta ens viikolla. Pitäis vähän pyykkäillä ja käyä kaupassa ja illalla mennään uimaan. Jipjei. Täällä on siis yliopistolla uima-allassysteemit ja se ei maksa mitään. Pitää vaan tavallaan ilmottautua kurssille, että siellä joskus käy. Sittempä näköö millanen juttu se oikeasti on.
Mut ja Siljan kutsuttiin eillen syömään puolalaista ruokaa. Ton meijän kämppiksen Jaksun kaverit oli semmosta kehitelly ja Jaksu sitten meijät sinne tahto. Se oli aika samanlaista oikeastaan kun suomalainen ruoka, paitsi ettei mulle itelleni ehkä kävis mielessäkään tehä semmosta. Oli sieni-makaroonikeittoa, köpöttiä puolalaisella ihmemakkaralla, pihviä ja pinaatti-juusto-mössöä, omenanmakusta riisijuttua ja sitten vielä saatiin jäätelöä. Ja se oli siis nimenomaan maistelua, kaikki sai vähän kaikkea. Meitä oli siellä kolme Puolasta, yks Kiinasta, yks Japanista ja yks Espanjasta, ja sitten me kaks kalpeaa pohjan akkaa.
Tää meijän kämppä on aikalailla jakautunu kuppikuntiin. Tuo saksalainen Tom on aina sen mimminsä kans, ja niitä näkee vaan pari kertaa viikossa. Sitten nuo kolme puolalaista on aina kolmistaan. Niitten kans on vähän vaikea vaikuttaakin, kun ne ei osaa enkkua, ja puhuu saksaa niin mielettömällä aksentilla että minä en ymmärrä siitä juuri mitään.. Sitten me hengaillaan Siljan ja Jaksun kans. Jaksu on siis tämä neljäs puolalainen. Sen oikea nimi on.. hmm.. Grzegorz, eli jotain ihan käsittämätöntä, joten päätettiin Siljan kans sanoa sitä ihan suomalaisittain Jaksuks. Tämä tapa on kyllä nostattanu vähän kulmakarvoja ja repiny naurua ihmisistä, mutta ei se vissiin Jaksua itteään haittaa, sitä lähinnä naurattaa hirmusesti.
Täällä on nyt vähän kerenny tutustumaankin ihmisiin. Lähinnä tosin tuolla kielikurssilla. Siellä käyn kahvilla aina Ciaran, Lisan ja Francescan kans. Ja sitten oon ollu myös jonkun verran kahen puolalaisen mimmin, eli Aleksandran ja Małgorzatan kans. Ne on ihan hurjan kivoja. Ja hauskaa on sekin kun niillä on keskenään neljä vuotta ikäeroa, (19v ja 23v) ja silti ne on ihan bestiksiä. Ja mikä parasta, ne puhuu kumpikin tosi hyvää enkkua. ^^
Mitähän muuta.. Luvattiin lähteä ens viikonloppuna Kölniin käymään. Pitää kyllä unbedingt ottaa kamera mukaan.
Hmm, jaampa nyt yhen omituisenkin kokemuksen. Täällä on vaihtarina myös yks semmonen kolmekymppinen Bulgarialainen jannu, jonka kans vähän puhuttiin perjantaina ennenkun oltiin lähössä meijän tutustumisviikon loppupippaloista, ja se heitti yhtäkkiä mulle että ootko horoskoopiltas leijona? Mä siihen että oon, mitä ihmettä.. Sitten se sano että joo, sen näkee heti, sun tapas puhua ja kävellä, oot ihan selkeää johtajatyyppiä ja mitähän vielä... Oon siis huippuvalovoimainen. Olin siinä kyllä vähän silmät pyöreällä. Oli hitusen huvittavaa. :P
Kaikkea kummallista täällä lätäkön tällä puolella.
Ja hirmustuttavan valovoimaisesti voisin päätellä tältä päivää tähän. :)
Oon vähän suunnitellu ottavani epsanjaa, enkkua, vähän jotain historiaa, saksan fonetiikkaa ja siihen päälle rytkästään vielä pakollisena erasmus-ihmisten kielikurssi, joka perjantai neljä tuntia. I don't mind. Oon tasasta keskiluokkaa, eli c-ryhmässä. Ja mä oon jo vähän puhunukkin saksaa, tää alkaa varmaan pikkuhiljaa luonnistumaan!
Tänään on vapaapäivä, kun se epsanja alkaa vasta ens viikolla. Pitäis vähän pyykkäillä ja käyä kaupassa ja illalla mennään uimaan. Jipjei. Täällä on siis yliopistolla uima-allassysteemit ja se ei maksa mitään. Pitää vaan tavallaan ilmottautua kurssille, että siellä joskus käy. Sittempä näköö millanen juttu se oikeasti on.
Mut ja Siljan kutsuttiin eillen syömään puolalaista ruokaa. Ton meijän kämppiksen Jaksun kaverit oli semmosta kehitelly ja Jaksu sitten meijät sinne tahto. Se oli aika samanlaista oikeastaan kun suomalainen ruoka, paitsi ettei mulle itelleni ehkä kävis mielessäkään tehä semmosta. Oli sieni-makaroonikeittoa, köpöttiä puolalaisella ihmemakkaralla, pihviä ja pinaatti-juusto-mössöä, omenanmakusta riisijuttua ja sitten vielä saatiin jäätelöä. Ja se oli siis nimenomaan maistelua, kaikki sai vähän kaikkea. Meitä oli siellä kolme Puolasta, yks Kiinasta, yks Japanista ja yks Espanjasta, ja sitten me kaks kalpeaa pohjan akkaa.
Tää meijän kämppä on aikalailla jakautunu kuppikuntiin. Tuo saksalainen Tom on aina sen mimminsä kans, ja niitä näkee vaan pari kertaa viikossa. Sitten nuo kolme puolalaista on aina kolmistaan. Niitten kans on vähän vaikea vaikuttaakin, kun ne ei osaa enkkua, ja puhuu saksaa niin mielettömällä aksentilla että minä en ymmärrä siitä juuri mitään.. Sitten me hengaillaan Siljan ja Jaksun kans. Jaksu on siis tämä neljäs puolalainen. Sen oikea nimi on.. hmm.. Grzegorz, eli jotain ihan käsittämätöntä, joten päätettiin Siljan kans sanoa sitä ihan suomalaisittain Jaksuks. Tämä tapa on kyllä nostattanu vähän kulmakarvoja ja repiny naurua ihmisistä, mutta ei se vissiin Jaksua itteään haittaa, sitä lähinnä naurattaa hirmusesti.
Täällä on nyt vähän kerenny tutustumaankin ihmisiin. Lähinnä tosin tuolla kielikurssilla. Siellä käyn kahvilla aina Ciaran, Lisan ja Francescan kans. Ja sitten oon ollu myös jonkun verran kahen puolalaisen mimmin, eli Aleksandran ja Małgorzatan kans. Ne on ihan hurjan kivoja. Ja hauskaa on sekin kun niillä on keskenään neljä vuotta ikäeroa, (19v ja 23v) ja silti ne on ihan bestiksiä. Ja mikä parasta, ne puhuu kumpikin tosi hyvää enkkua. ^^
Mitähän muuta.. Luvattiin lähteä ens viikonloppuna Kölniin käymään. Pitää kyllä unbedingt ottaa kamera mukaan.
Hmm, jaampa nyt yhen omituisenkin kokemuksen. Täällä on vaihtarina myös yks semmonen kolmekymppinen Bulgarialainen jannu, jonka kans vähän puhuttiin perjantaina ennenkun oltiin lähössä meijän tutustumisviikon loppupippaloista, ja se heitti yhtäkkiä mulle että ootko horoskoopiltas leijona? Mä siihen että oon, mitä ihmettä.. Sitten se sano että joo, sen näkee heti, sun tapas puhua ja kävellä, oot ihan selkeää johtajatyyppiä ja mitähän vielä... Oon siis huippuvalovoimainen. Olin siinä kyllä vähän silmät pyöreällä. Oli hitusen huvittavaa. :P
Kaikkea kummallista täällä lätäkön tällä puolella.
Ja hirmustuttavan valovoimaisesti voisin päätellä tältä päivää tähän. :)
lauantai 3. lokakuuta 2009
Polish invasion + confessions of a shopaholic
Nonniin. Josko ois taas vähän lörpöttelyn aika.
Tänne on nyt viikon aikana tippunu hiljalleen lisää väkeä. Asun siis suomalaisen Siljan, kolmen puolalaisen pojan, yhen puolalaisen tytön (joka on jonkun noitten tyttökaveri, enkä oo varma opiskeleeko se vai hengaileeko vaan), kaiketi saksalaisen Tomin ja sen ranskalaisen mimmin, Jacquelinen kans. Ne on aina vaan jomman kumman huoneessa ja kuuntelevat saksalaista ganstaräppiä.
Nuo puolalaiset on hauskaa väkeä. Meillä on vaan vähän kommunikaatio-ongelmia kun ainoastaan yks osaa vähänkään enkkua ja mä en oikeen vielä oo päässy tuohon saksaan kiinni. Mutta voi jestas ne nauraa. Mä luulin nauravani paljon mutta kyllä tuo puolalaisten touhu on jotain potenssiin neljä. Ilosta väkeä.
Käytiin toissapäivänä shoppailemassakin jo. Ihan lupaavalta vaikutti tuo kaupunki. Paljon kaikenlaisia liikkeitä, niin kalliita kun halpojakin. Mukaanhan sitten tarttu mm kahenkympin farkut. Nyt jänskäilen vaan että miten nopeasti ne menee rikki. Sitten löysin kaks paitaa, ihan perusperus pitkähihasen ja villapaidan (niitä tarvii muuten lisää, luentosalit on ihan jäätävän kylmiä! Ja täällä on varmaan koko talven semmonen keli kun suomessa karmeimpana syksyhyytävyysaikoina. Hurbur.) ja sitten eillen vielä ostin alennusnilkkurit. On muuten rouheat. Ja more to come. Ainakin kalenteri pitäis vielä hamstrata kun en Jykylästä tajunnu hakea.
Eillen alko koulu. Alkokin lupaavasti, myöhästyttiin heti ekalta hommalta. Mutta ei onneks kun jonkun viis minuuttia niin ei ne ollu ees vielä kerenny alottamaan. Sitten siinä täyteltiin lappuja ja annettiin rahaa pois ja tutustuttiin pikkasen yliopistoon (lähinnä ruokalaan) ja muihin vaihtareihin. Puolalaiset on kyllä ihan jäätävä enemmistö. Meitä oli yhteensä eillen ehkä joku vajaa 70 paikalla ja niistä puolalaisia ainakin 15. Ei oo niillä yksinäistä. :)
Yks puolalainen jannu opiskelee kans enkkua ja meillä alko heti juttu luistamaan. Päädytään varmaan samoille luennoille sitten. Mutta voi, mun sympatiapisteet sai kyllä ehdottomasti unkarilainen Gabi. Se ei osannu enkkua yhtään ja saksaakin aika heikosti. Ja kai se oli aika ujokin. Kovasti yritin sille sitten puhua siinä kun ooteltiin siirtymistä seuraavaan paikkaan ja tahoin sitäkin mukaan sinne illan get-togetheriin minkä ne ohjaajat/mentorit järjesti. Olin kyllä vähän pettyny kun ei sitä sitten näkynykkään. Mutta me mentiin siis semmoseen meksikolaisravintolaan jossa oli meille varattuna ainakin kolme pitkää pöytää. Ei me kuitenkaan ihan järettömän kauaa siellä oltu kun Silja oli vähän sairaana.
Tänään on saksalaisten yhtenäisyyspäivä, eli pyhä, ja melkeen kaikki paikat on kuulemma kiinni. Mennään kuitenkin illalla Kunsthalleen, (taidemuseo tms.) kattomaan kiinalaista kuujuhla-modernin taiteen systeemiä. Siellä on siis taidetta, kiinalaista ruokaa, juomaa ja varmaan musiikkia ja muuta. Erasmus-vaihtarit pääsee ilmaseks sisälle. Ootan kyllä ihan innolla. :)
Maanantaina alkaa sitten koko viikon kestävä kielikurssi, johon meillä oli eillen tasokokeet. Mihinhän ryhmään mahan joutua.. Ja pitäis muuten vielä käyä avaamassa se saksalainen tili ja miettiä vähän sitä liittymäjuttua että saanko homman toimimaan vai pitääkö mun hommata sitten uus. Kattoo sitä nyt.
Mikä on ollu ehkä ärsyttävintä (ja alkuun se varsinkin väsytti ihan hirveästi) on tuo jatkuva saksanpajatus mitä kuuluu joka puolelta. Mutta kyllä siihen tottuu kun vähän itekin oppii sanomaan takasin ja kysymään.
Mutta siis so far, so good. Ei oo ollu mitään hirmusia ongelmia, enkä oo vielä tehny varsinaista kuolemaa ikävän takia. Kunhan tuo koulu alkaa niin saa ajatuksia vähän enemmän sitten Anglistiikkaan ja enkunkielisten maitten ah, niin ihanaan kulttuuriin niin kyllä se siitä.
Elekää kultaset unohtako mua siellä, en määkään meinaa teitä. <3
Tänne on nyt viikon aikana tippunu hiljalleen lisää väkeä. Asun siis suomalaisen Siljan, kolmen puolalaisen pojan, yhen puolalaisen tytön (joka on jonkun noitten tyttökaveri, enkä oo varma opiskeleeko se vai hengaileeko vaan), kaiketi saksalaisen Tomin ja sen ranskalaisen mimmin, Jacquelinen kans. Ne on aina vaan jomman kumman huoneessa ja kuuntelevat saksalaista ganstaräppiä.
Nuo puolalaiset on hauskaa väkeä. Meillä on vaan vähän kommunikaatio-ongelmia kun ainoastaan yks osaa vähänkään enkkua ja mä en oikeen vielä oo päässy tuohon saksaan kiinni. Mutta voi jestas ne nauraa. Mä luulin nauravani paljon mutta kyllä tuo puolalaisten touhu on jotain potenssiin neljä. Ilosta väkeä.
Käytiin toissapäivänä shoppailemassakin jo. Ihan lupaavalta vaikutti tuo kaupunki. Paljon kaikenlaisia liikkeitä, niin kalliita kun halpojakin. Mukaanhan sitten tarttu mm kahenkympin farkut. Nyt jänskäilen vaan että miten nopeasti ne menee rikki. Sitten löysin kaks paitaa, ihan perusperus pitkähihasen ja villapaidan (niitä tarvii muuten lisää, luentosalit on ihan jäätävän kylmiä! Ja täällä on varmaan koko talven semmonen keli kun suomessa karmeimpana syksyhyytävyysaikoina. Hurbur.) ja sitten eillen vielä ostin alennusnilkkurit. On muuten rouheat. Ja more to come. Ainakin kalenteri pitäis vielä hamstrata kun en Jykylästä tajunnu hakea.
Eillen alko koulu. Alkokin lupaavasti, myöhästyttiin heti ekalta hommalta. Mutta ei onneks kun jonkun viis minuuttia niin ei ne ollu ees vielä kerenny alottamaan. Sitten siinä täyteltiin lappuja ja annettiin rahaa pois ja tutustuttiin pikkasen yliopistoon (lähinnä ruokalaan) ja muihin vaihtareihin. Puolalaiset on kyllä ihan jäätävä enemmistö. Meitä oli yhteensä eillen ehkä joku vajaa 70 paikalla ja niistä puolalaisia ainakin 15. Ei oo niillä yksinäistä. :)
Yks puolalainen jannu opiskelee kans enkkua ja meillä alko heti juttu luistamaan. Päädytään varmaan samoille luennoille sitten. Mutta voi, mun sympatiapisteet sai kyllä ehdottomasti unkarilainen Gabi. Se ei osannu enkkua yhtään ja saksaakin aika heikosti. Ja kai se oli aika ujokin. Kovasti yritin sille sitten puhua siinä kun ooteltiin siirtymistä seuraavaan paikkaan ja tahoin sitäkin mukaan sinne illan get-togetheriin minkä ne ohjaajat/mentorit järjesti. Olin kyllä vähän pettyny kun ei sitä sitten näkynykkään. Mutta me mentiin siis semmoseen meksikolaisravintolaan jossa oli meille varattuna ainakin kolme pitkää pöytää. Ei me kuitenkaan ihan järettömän kauaa siellä oltu kun Silja oli vähän sairaana.
Tänään on saksalaisten yhtenäisyyspäivä, eli pyhä, ja melkeen kaikki paikat on kuulemma kiinni. Mennään kuitenkin illalla Kunsthalleen, (taidemuseo tms.) kattomaan kiinalaista kuujuhla-modernin taiteen systeemiä. Siellä on siis taidetta, kiinalaista ruokaa, juomaa ja varmaan musiikkia ja muuta. Erasmus-vaihtarit pääsee ilmaseks sisälle. Ootan kyllä ihan innolla. :)
Maanantaina alkaa sitten koko viikon kestävä kielikurssi, johon meillä oli eillen tasokokeet. Mihinhän ryhmään mahan joutua.. Ja pitäis muuten vielä käyä avaamassa se saksalainen tili ja miettiä vähän sitä liittymäjuttua että saanko homman toimimaan vai pitääkö mun hommata sitten uus. Kattoo sitä nyt.
Mikä on ollu ehkä ärsyttävintä (ja alkuun se varsinkin väsytti ihan hirveästi) on tuo jatkuva saksanpajatus mitä kuuluu joka puolelta. Mutta kyllä siihen tottuu kun vähän itekin oppii sanomaan takasin ja kysymään.
Mutta siis so far, so good. Ei oo ollu mitään hirmusia ongelmia, enkä oo vielä tehny varsinaista kuolemaa ikävän takia. Kunhan tuo koulu alkaa niin saa ajatuksia vähän enemmän sitten Anglistiikkaan ja enkunkielisten maitten ah, niin ihanaan kulttuuriin niin kyllä se siitä.
Elekää kultaset unohtako mua siellä, en määkään meinaa teitä. <3
maanantai 28. syyskuuta 2009
Priessallee 34
Perillä ollaan.
Lähettiin aamulla ajamaan Tampereelle kuudelta. Vähän meinas olla haikeaa isälle sanoa vielä heipat ennenkä lähti turvatarkastuksen kautta kärkkymään konetta. Koneessa taisin vähän ehkä torkahtaakin. Oikeastaan koko matka meni ihan ihmeellisen helposti. Löysin Bremenin kentältä oikeaan ratikkaan, ja rautatieasemalta oikeaan junaan ja vaihoinkin jossain matkalla junaa varsin kätevästi. Se jälkimmäinen oli joku paikallisjuna joka puksutteli niin hitaasti että kerkes vähän näkemään paikkoja. Bielefeldissä sitten rusinasämpylän kans lähdin metsästämään oikeaa U-Bahnia, joka on kai vähän niinkun metron ja ratikan välimuoto. Ainoa vähän ongelmallisempi juttu oli löytää sitten oikea katu, mutta ei sekään loppujen lopuksi ollut sen kummempi juttu kun että käänty ensimmäisestä risteyksestä, joka toisella puolella tuli, oikealle ja meni vaan suoraan niin kauan että oikea pytinki tuli vastaan.
Vuokraemäntä tuli mua ovensuulla vastaan ja tämä kämppä osottautukin valtavaks kommuuniks muuten normaalin olosen vuokrakämppäkerrostalon viidennessä ja ylimmässä kerroksessa. Tänne mahtuu kaiketi kahdeksan ihmistä asumaan, kaikilla on oma huone ja sitten yhteisiä on kaks kylppäriä (aina yks per käytävä, eli se neljä ihmistä), keittiö ja vessa. Meinaan eksyä täällä vähän väliä kun en muista kumpaan suuntaan käytävää pitää lähteä jos tulee keittiöstä tai pihalta. Mun huoneen ovessa on kyllä ulkopuolella kiva Marsupilamin kuva, että siitä viimestään hoksaa, jos valot on päällä ja näköö kahtoa.
Tällä hetkellä täällä on mun lisäks vissiin vaan kaks ihmistä. Tai ainakaan enempää en oo nähny. Toinen oli kaiketi ranskalainen tyttö jolla oli vaikean kuulonen nimi ja joka ei osannu sanaakaan englantia. Toinen oli poika, en tiiä nimeä, en kansalaisuutta, mutta se oli just laittamassa housuja jalkaan kun menin kyselemään tietä lähimpään ruokakauppaan. Se sitten ymmärsikin mitä kyselin ja selitti vähän vaivaantuneena sitten tien. Jee.
No, sitten lähin tallustamaan kohti kauppaa. Sen nimi oli Plus. Se oli Lidlin melkein täydellinen kopio. Omituista oli että siellä ei ollu koreja ollenkaan. Täällä ei vissiin ruukata. En hoksannu sitten pihalta ottaa kärryjä niin tein niinkun tosi monet muutkin, eli kasasin vaan syliini niin paljon kun uskalsin kanniskella. Yhdellä naisella tosin oli kätevän näkönen kangaskoriviritys.. pitää varmaan ite hommata joku saman tyylinen. Paljon jäi ostamatta mitä nyt oisin saattanu tarvita, mutta ehkä teen paremmalla onnella huomenna uuden keikan. Ainiin, ja Visa Electronhan ei toiminu kaupassa ollenkaan, vaikka Bremenin rautatieasemalla toimikin. Käteistä vissiin pitää alkaa kanniskelemaan tai käyä vaan hommaamassa tili sieltä Bielefeld Sparkassesta. Sillä on kuulemma konttori yliopistolla. Ihan kätsyä.
Niskat on muuten ihan kiitettävän jumissa kaiken tuon laukunkanniskelun jälkeen. Nuo mun kaks kapsäkkiäni paino yhteensä 16,7kg, mikä oli liikaa, kun se Ryanair huolii vaan 15, mutta kiltti laukunkyttääjätyttö Tampereella sano että menkööt. :)
Nyt väsyttää jo ihan kiitettävästi, vaikka kello ei oo täällä kun seittämän. No, oon kuitenkin ollu valveilla jo 15 tuntia sitä lentsikkatorkahusta lukuunottamatta.
Pieni ikävä vaivaa.
Lähettiin aamulla ajamaan Tampereelle kuudelta. Vähän meinas olla haikeaa isälle sanoa vielä heipat ennenkä lähti turvatarkastuksen kautta kärkkymään konetta. Koneessa taisin vähän ehkä torkahtaakin. Oikeastaan koko matka meni ihan ihmeellisen helposti. Löysin Bremenin kentältä oikeaan ratikkaan, ja rautatieasemalta oikeaan junaan ja vaihoinkin jossain matkalla junaa varsin kätevästi. Se jälkimmäinen oli joku paikallisjuna joka puksutteli niin hitaasti että kerkes vähän näkemään paikkoja. Bielefeldissä sitten rusinasämpylän kans lähdin metsästämään oikeaa U-Bahnia, joka on kai vähän niinkun metron ja ratikan välimuoto. Ainoa vähän ongelmallisempi juttu oli löytää sitten oikea katu, mutta ei sekään loppujen lopuksi ollut sen kummempi juttu kun että käänty ensimmäisestä risteyksestä, joka toisella puolella tuli, oikealle ja meni vaan suoraan niin kauan että oikea pytinki tuli vastaan.
Vuokraemäntä tuli mua ovensuulla vastaan ja tämä kämppä osottautukin valtavaks kommuuniks muuten normaalin olosen vuokrakämppäkerrostalon viidennessä ja ylimmässä kerroksessa. Tänne mahtuu kaiketi kahdeksan ihmistä asumaan, kaikilla on oma huone ja sitten yhteisiä on kaks kylppäriä (aina yks per käytävä, eli se neljä ihmistä), keittiö ja vessa. Meinaan eksyä täällä vähän väliä kun en muista kumpaan suuntaan käytävää pitää lähteä jos tulee keittiöstä tai pihalta. Mun huoneen ovessa on kyllä ulkopuolella kiva Marsupilamin kuva, että siitä viimestään hoksaa, jos valot on päällä ja näköö kahtoa.
Tällä hetkellä täällä on mun lisäks vissiin vaan kaks ihmistä. Tai ainakaan enempää en oo nähny. Toinen oli kaiketi ranskalainen tyttö jolla oli vaikean kuulonen nimi ja joka ei osannu sanaakaan englantia. Toinen oli poika, en tiiä nimeä, en kansalaisuutta, mutta se oli just laittamassa housuja jalkaan kun menin kyselemään tietä lähimpään ruokakauppaan. Se sitten ymmärsikin mitä kyselin ja selitti vähän vaivaantuneena sitten tien. Jee.
No, sitten lähin tallustamaan kohti kauppaa. Sen nimi oli Plus. Se oli Lidlin melkein täydellinen kopio. Omituista oli että siellä ei ollu koreja ollenkaan. Täällä ei vissiin ruukata. En hoksannu sitten pihalta ottaa kärryjä niin tein niinkun tosi monet muutkin, eli kasasin vaan syliini niin paljon kun uskalsin kanniskella. Yhdellä naisella tosin oli kätevän näkönen kangaskoriviritys.. pitää varmaan ite hommata joku saman tyylinen. Paljon jäi ostamatta mitä nyt oisin saattanu tarvita, mutta ehkä teen paremmalla onnella huomenna uuden keikan. Ainiin, ja Visa Electronhan ei toiminu kaupassa ollenkaan, vaikka Bremenin rautatieasemalla toimikin. Käteistä vissiin pitää alkaa kanniskelemaan tai käyä vaan hommaamassa tili sieltä Bielefeld Sparkassesta. Sillä on kuulemma konttori yliopistolla. Ihan kätsyä.
Niskat on muuten ihan kiitettävän jumissa kaiken tuon laukunkanniskelun jälkeen. Nuo mun kaks kapsäkkiäni paino yhteensä 16,7kg, mikä oli liikaa, kun se Ryanair huolii vaan 15, mutta kiltti laukunkyttääjätyttö Tampereella sano että menkööt. :)
Nyt väsyttää jo ihan kiitettävästi, vaikka kello ei oo täällä kun seittämän. No, oon kuitenkin ollu valveilla jo 15 tuntia sitä lentsikkatorkahusta lukuunottamatta.
Pieni ikävä vaivaa.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Huomenna kuulkaas.
Yhen yön päästä lähen. Eikä ees jännitä vieläkään.
Oon nyt käyny vähän hyvästelemässä väkeä ja ollu aika rusentavien halailujen kohteena.
Pakkailu on ollu vähän rasittavaa kun tajusin etten oikeasti saa ottaa kun sen 15kg tavaraa, ja piti ruveta sitten vähän jo karsimaan. Sitten suututtaa jos lentokentän puntari näyttääkin vaan jotain kolmeatoista. Sittenkin suututtaa jos se näyttää seittämäätoista. Tuosta meijän puntarista ei oikeen voi tietää.
Ja toivottavasti löydän perille siellä Saksassa. Kun ensin pitäis löytää Bremenin lentokentältä Bremenin Hauptbahnhofille, ja oikeaan junaan. Ja osata ostaa lippu. En viihtiny netistä sitä halvempaa lippua ostaa kun sitten kuitenkin oisin eksyny matkalla ja juna olis menny jo. :P Noh, sitten junalla puksutella pari tuntia Bielefeldiin. Siellä varmaan kyllä osaan ratikalla vai millä lie mennä ehkä sinne kämpän likellä olevalle asemalle, jos vaan osaan jäähä oikealla kohtaa pois. Kyyyyllä se siitä. Kai se ratikka takasinkin päin menee jos ihan mahottomasti tunaroin.
Mä vähän luulen että se karmivin vaihe on se eka yö. Kun oikeasti tajuaa ettei oo enää ees Suomessa. Toivottavasti en ala parkumaan kuitenkaan. Ja tuosta tuli mieleen että täytyy ottaa vielä unilelu mukaan, ihan varmuuden vuoks. ^^
Sitten ope sano että semmonen vihaan-Saksaa-kausi on kans luvassa, ehkä kuukauden sisällä siitä kun sinne on menny. Mutta senkin pitäis mennä ohi. Ja meneekin. Oon niin väkitukko että minen luovuta kesken kaiken vaikka vähän enemmänkin vastustais se siellä olo.
Hoh hoh. Tuli taas vähän tyhjä olo. Nyt se haikeus sitten iskee.
Tuun minä vielä takasinkin. :)
Mesetelkää ja skypetelkää mulle sitten!
<3:Hennu
Oon nyt käyny vähän hyvästelemässä väkeä ja ollu aika rusentavien halailujen kohteena.
Pakkailu on ollu vähän rasittavaa kun tajusin etten oikeasti saa ottaa kun sen 15kg tavaraa, ja piti ruveta sitten vähän jo karsimaan. Sitten suututtaa jos lentokentän puntari näyttääkin vaan jotain kolmeatoista. Sittenkin suututtaa jos se näyttää seittämäätoista. Tuosta meijän puntarista ei oikeen voi tietää.
Ja toivottavasti löydän perille siellä Saksassa. Kun ensin pitäis löytää Bremenin lentokentältä Bremenin Hauptbahnhofille, ja oikeaan junaan. Ja osata ostaa lippu. En viihtiny netistä sitä halvempaa lippua ostaa kun sitten kuitenkin oisin eksyny matkalla ja juna olis menny jo. :P Noh, sitten junalla puksutella pari tuntia Bielefeldiin. Siellä varmaan kyllä osaan ratikalla vai millä lie mennä ehkä sinne kämpän likellä olevalle asemalle, jos vaan osaan jäähä oikealla kohtaa pois. Kyyyyllä se siitä. Kai se ratikka takasinkin päin menee jos ihan mahottomasti tunaroin.
Mä vähän luulen että se karmivin vaihe on se eka yö. Kun oikeasti tajuaa ettei oo enää ees Suomessa. Toivottavasti en ala parkumaan kuitenkaan. Ja tuosta tuli mieleen että täytyy ottaa vielä unilelu mukaan, ihan varmuuden vuoks. ^^
Sitten ope sano että semmonen vihaan-Saksaa-kausi on kans luvassa, ehkä kuukauden sisällä siitä kun sinne on menny. Mutta senkin pitäis mennä ohi. Ja meneekin. Oon niin väkitukko että minen luovuta kesken kaiken vaikka vähän enemmänkin vastustais se siellä olo.
Hoh hoh. Tuli taas vähän tyhjä olo. Nyt se haikeus sitten iskee.
Tuun minä vielä takasinkin. :)
Mesetelkää ja skypetelkää mulle sitten!
<3:Hennu
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Ennenkä lähen
No niin, aikaa lähtöön on siis hurjat 12 päivää, jos oikein laskin.
Aattelin että tämän blogin vois nyt alottaa vielä Suomen puolella, niin saapahan väki sitten jokasorttista tuntemusta myötäelettäväkseen.
Siis Alajärvellä ollaan, ja vaikuttaa ihan normaalilta syksyltä, perunapeltoineen ja sienineen, lukuunottamatta sitä että normaalistihan oisin jo kovaa kyytiä Jyväskylässä. Ei jännitä, ei tunnu oikeastaan miltään. Oon kai vähän turtana koko vaihtohomman suhteen. En haluais olla Aliksella, enkä oikeastaan Jyväskylässäkään, niin kai tämä Bielefeld on sitten paras vaihtoehto tähän saumaan.
Ikävähän mulla on tiettyjä ihmisiä jo valmiiks, ja teen varmaan ekan kuukauden siellä Saksassa hidasta ja tuskallista kuolemaa sen takia, mutta kyyyllä se ohi menee. On kuulemma menny muillakin vaihtareilla.
(Ja onneks oon ollu noitten Riinan vaihtareitten kans tekemisissä, niiltä on saanu ihan positiivista palautetta vaihossa olemisesta ja ylipäätään elosta vieraassa maassa. )
Eli elo jatkuu Saksassakin, ja kyllä ihmiset mut varmaan vielä Suomessakin muistaa. ^^
(Parasta olis!)
Ehkäpä seuraavaa tarinaa tulee sitten vähemmän turralta versiolta ja vieläpä Bielefeldin puolelta.
Aattelin että tämän blogin vois nyt alottaa vielä Suomen puolella, niin saapahan väki sitten jokasorttista tuntemusta myötäelettäväkseen.
Siis Alajärvellä ollaan, ja vaikuttaa ihan normaalilta syksyltä, perunapeltoineen ja sienineen, lukuunottamatta sitä että normaalistihan oisin jo kovaa kyytiä Jyväskylässä. Ei jännitä, ei tunnu oikeastaan miltään. Oon kai vähän turtana koko vaihtohomman suhteen. En haluais olla Aliksella, enkä oikeastaan Jyväskylässäkään, niin kai tämä Bielefeld on sitten paras vaihtoehto tähän saumaan.
Ikävähän mulla on tiettyjä ihmisiä jo valmiiks, ja teen varmaan ekan kuukauden siellä Saksassa hidasta ja tuskallista kuolemaa sen takia, mutta kyyyllä se ohi menee. On kuulemma menny muillakin vaihtareilla.
(Ja onneks oon ollu noitten Riinan vaihtareitten kans tekemisissä, niiltä on saanu ihan positiivista palautetta vaihossa olemisesta ja ylipäätään elosta vieraassa maassa. )
Eli elo jatkuu Saksassakin, ja kyllä ihmiset mut varmaan vielä Suomessakin muistaa. ^^
(Parasta olis!)
Ehkäpä seuraavaa tarinaa tulee sitten vähemmän turralta versiolta ja vieläpä Bielefeldin puolelta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
