Sydänkohtauksia ja kämppäkauhua

Jestas mitä ressiä kämppäasioista tällä viikolla. Riina kerto että se mun alivuokralaiseni on tekemässä lähtöä siitä mun huoneesta ja Riinakin alko ettimään uutta kämppää. Hikistä sinänsä, mutta en voi sitä Sannaa estääkään kun siihen on kerran tulossa se putkiremontti siihen meijän kämppään, mutta kukaan ei tiedä millon ja informaatio ei kulje, ja ois hyvinkin mahollista että siitä ilmotettais just sen jälkeen kun Sannan ois sitä unelmoimaansa kämppää enää myöhästä saada. Noh, Riinakin päivän etsimisen jälkeen sai jo kämpän että homma siinä mielessä tosi jees. Mutta mulle iski hirveä ressi että mistäs hitosta mä nyt sitten syksyllä kämpän tempasen kun tuo oikeasti lähti tuo hieman hajuhaittainen mutta ah niin ihana Wiivuska alta. No itkin vähän Erikalle ja se lupas kysyä siltä sen nykyseltä kämppikseltä, joka on lähössä vuorostaan ens vuodeks todennäkösesti vaihtoon, että miten on asian laita, ja mun sydämentykytys palaili nyt siltä osalta melkeen normaalille tasolle jo. Mitäänhän en vielä tiedä, mutta ompahan ees valoa tunnelin päässä ja vaikkei oliskaan niin syksyyn on vielä pitkä aika.

Mutta sitten se slaagi meinas iskeä tänään kun herra isoherra, mister vuokraemännän aviomies tallusteli paikalle ja alko puolalaisten kans pajattamaan vuokrasopimuksen pidentämisestä. Siinä sitten itku kurkussa ja kusi sukassa kuuntelin että jääkö nuo riivaajat tänne vielä toiseks semesteriks. Papereita kirjoteltiin ja pakokauhu nousi.
Otin sitten itteäni niskasta kiinni ja kävin heikolla saksallani kyselemässä arvon itänaapureiden asian laitaa ja ilmeni että vain se tyttö on jäämässä pitemmäksi aikaa ja nuo kaks ukkelia lähtee takasin Puolaan. Olin valmis hyppimään tasajalkaa ja huutamaan halleluujaa mutta hillitsin itseni niin kauaks aikaa että pääsin huoneeseeni ja tanssin pienen ja äänettömän voitontanssin.

Keskiviikkona on tuima päivä, aamulla meen maksamaan sen parin sadan arvoisen jatkoajan ensi semesteriksi, seuraavana vuorossa espanjan koe ja siitä parin tunnin päästä Lexiksen suullinen esitelmä ja kirjotuksien palautus. Oon jo jopa kirjottanu kaks kolmesta tekstiä, ettei kaikkea tarvi jättää sen viimehetken paniikin inspiroimaks. Tänään vielä espanjaa, huomenna sitten viimonen teksti ja presentaation höyläämistä. Koulu on kuulkaas lapset niiiin kivaa. Mutta helpolla mä oon päässy ryökäle viete, mulla on kahen kurssin osalta hommat jo ohi, senkun käy tunneilla istumassa ja tekee vähän läksyjä, mutta puhuin näitten muitten vaihtareitten kans ja niillä on semmosia kursseja joille pitää kirjottaa ihan hullun pitkiä esseitä ja pitää päälle ne esitelmät. On mullakin vissiin ens jaksossa semmosta vähän tiedossa mutta oon vaan pomppinu poutapilvillä tämän talven osalta.

Meinas vähän naurattaa kun kävin Gosian ja Olan luona puntarilla, olin nimittäin taas laihtunu kilon pari. Tämä Saksaan tuleminen aina näköjään vie multa syömishaluja. Nyt pitää vaan oottaa sitä hetkeä kun suklaa on taas ihanaa. Siitä se ylämäki taas alkaa. Olen jojo.

Mutta noin ylipäätään, pienistä asuntopulmista huolimatta elämä on taas ihan kivaa. Ainiin, ja Lontoossakin oli ihan kivaa. Huomasin vaan että mua ei oo rakennettu Kamera-käteen-ja-juokse-turistiks, ens kerralla keskityn tsillailuun ja hiljokseen näkemiseen.

Se mua kyllä surettaa, kun tajusin että ärsyttävien kämppishökötysten kans samaan aikaan lähtee mun rakas Gosiani. Elämään tulee tyhjä kolo. Onneks kuitenkin Aleksandra jää, muuten varmaan lähtisin maitojunalla kotiin. En voi tehä semmosta kun äiti sano että se ois vähän niinkun luovuttamista. Niin ja Bart jää kans, ja Nikki. Ja uusia ihmisiä tulee lähtevien tilalle. Voihan nekin olla mukavia. Ja Gosia lupas tulla elokuussa Suomeen käymään, näytän sitten sitä kaikille kavereillekin. ^^

Ahdistus on täällä. Johan sitä odottelinkin.

Realiteetti törmää nyt pahasti mun mielitekojeni ja ahistuksen tunteideni kanssa.

Sähköpostilaatikkoon tupsahti viesti, että olisi aika päättää että haluaako jäädä toiseksi semesteriksi tänne opiskelemaan ja siitä lystistä pitäis maksaa se toiset 197 euroa lukukausimaksua. Enhän minä halua!!
Haluaisin mennä kotiin, vaikka töihin, kauas täältä kummallisesta maailmasta, joka kyllä kohtelee mua sinänsä ihan hyvin mutta en jaksa osata arvostaa sitä.
Mutta. Suomessa on myös vähän ehkä ongelmia. Ei sieltä niin vaan töitä saa.. Ja kämppäsysteemit ois kans ruodittava. Ja järki tuolla takaraivossa sanoo että kun mahollisuuden saa lähteä vaihtoon niin se on sillon hyödynnettävä. Vaikka verenmaku suussa. Mussa on vaan nyt jotain psykologisesti vialla. En mä niin tykkää aina Suomessakaan olla.

Joo joo, kyllä mä tiedän tasan tarkkaan mistä tämäkin johtuu. Ryökäleenmoista stressiä.

Ja se elämä silti jatkuu näistä mun vastoinkäymisistä huolimatta. Maassa jos toisessakin.

Lähtönarinaa

Vielä huominen kokonainen päivä Aliksella ja sitten lähenkin takasin makkaran ja oluen luvattuun maahan. Johan tässä on Suomessa oltukin. Ja oon nyt taas niin mielenkiinnolla mukana hommassa että ihteäänkin ärsyttää. Kaikki aina paasaa että vitsi kun vaihto oli mun elämäni parasta aikaa ja ah kun on ihanaa täällä missä lie lätäkön toisella puolella. Meh, mennään nyt sitten. Eipä silti, mukavaahan siellä on. Ehkä mun elämääni hakristaa eniten siellä viheliäiset kämppikset ja omien sydänkäpysten poissaolo. No, on mulla jo kyllä Gosiaa ja Aleksandraa ja Barttia jo vähän ikäväkin. Niitten kans ei oo kyllä liion tylsää.

Tätä jaksoa on muuten enää ehkä puolitoista kuukautta jälellä. Sitten on se kahen kuukauden merkillisyysloma (Jeeee, Erika tulee kylään ja käyn taaas maaliskuun olemassa Suomessa) ja sitten kolme viheliäistä puolalaista lähtee takasin kotikoloihinsa ja jos ryökäleenmoinen vastavirta käy niin siihenhän sitten saahaan tilalle jotain ihania karvasia ja kaksinverron ärsyttävämpiä etelänmiehiä.

Lisää sitten taas doitslandiasta.