Keittiötyranniaa ja nöyryytysrituaaleja

Ketkales. Olen taas laiskuuttani jättäny blogini oman onnensa nojaan ja puuhaillut ihan muuta. Tai en mä nyt ihan hirveästi ees oo mitään puuhannu. Vähän kumminkin.

Käytiin esmes porukalla Kölnissä tuossa pari viikonloppua takaperin. Oli paljon isompi paikka kun Bielefeld. Meinas mennä sormi suuhun. Ja siellä oli hurjan iso ja hieno kirkko, ja minähän unohin ottaa kaameran. No, en mä nyt tiiä onko se niin suuri menetys sinänsä. Kaikilla muilla melkeen oli ja mä ainakin oon vakuuttunu siitä että meen joskus toistekkin Kölniin, oli nimittäin sen verran runsaasti vaatekauppoja että meinas sokaistua! Kyllä sitä siinä sivussa vois käyä ottamassa siitä kirkostakin parit kuvat.

Ja puolalaiset, ah puolalaiset. Nykyään ne myös laulaa. Eillen sain kunnian kuulla mm. Pocahontasista tuttua Tuulen värit -kappaletta kaksiäänisenä heleä-äänisten puolalaisherrasmiesten esittämänä.

Keittiöön on myös tullut vähän järjestystä. Kävin nimittäin kyselemässä osaavatko arvoisat kanssaeurooppalaiset käyttää tiskikonetta, ja kun vastaus oli käsitykseni mukaan ei, kirjoitin saksankieliset ohjeet kyseisen taikamasiinan operointia varten. Nykyään keittiössä on huomattavasti siistimpää! Huraa huraa! Muusta siivoamisesta ja roskien viemisestä kannattaa kuitenkin varmaan vielä keskustella vakavasti, tai jättää lisää ohjelappusia. Pitää tässä vaiheessa myöntää että varmaan raivostuisin jos itelleni jätettäis vihjailevia siivoa-jälkesi-ruojake-lappuja, mutta sen seikan jätän nyt omaan arvoonsa.

Mitäs koulusta. Englannin tunnit on loistavia. Ainoa saksansysteemi onkin nyt sitten Erasmus-saksa tällä lukukaudella. Mun piti ottaa myös perjantaille toinen kurssi, mutta kun kurssin begrenzte teinnehmeranzahl, eli maksimi osallistujamäärä oli 25 ja luokkaan ahtautui 40, alkoi lievästi hirvittää. Siinä vaiheessa kun opettaja vienosti pyysi että voisiko kukaan harkita ottavansa kurssia seuraavalla semesterillä, nostin armeliaasti käteni ja ilmottauduin vapaaehtoiseksi. Keväisin sillä kurssilla ei sitten kuulemma ookkaan normaalisti kun about 10 osanottajaa, että lienee ollut viisas teko. Kerrankin.

Sitten vielä espanja, eli toiselta nimeltään kaksi kertaa viikossa toistuva itsensänöyryyttämisriitti. En ihan heti muista aikaa jolloin olisin tuntenut itseäni yhtä idiootiksi.
Tunnit pidetään siis tyystin espanjaksi. Ja kyseessähän on alottelijoiden kurssi. Opettaja sanoo jotain, koko muu luokka naurahtaa, ja itselläni kulmakarvat hipovat pilviä ja otsaani ovat jo muodostuneet (pelkään pahoin) pysyvät täyden tyrmistyneisyyden rypyt. Joka tehtävänannon jälkeen opettaja vielä varmistaa: Henna, todo klaro, comprendo? Ja vastaukseni on normaalisti: No.
Jos kellään olisi ratkaisuna esimerkiksi reaaliaikaiset livetekstitykset, olisin ilomielin ottamassa sellaiset käyttööni. Saksakin on kun samettia espanjan jälkeen. Ja englanti? Ah, jatkuvaa musiikkia korville. Puola? No, pakollinen paha. Olen muuten sitäkin oppinut muutamat varsin käytännölliset ilmaisut (kultsimussukka, haiset pahalle, ällöttävää, rakastan sinua).

Huomenna menen metsästämään nyt vihdoinkin allekirjoitusta Learning Agreementtiini. Hommahan ei ole toki kuin vasta pari viikkoa myöhässä, mutta koordinaattorini oli väärän aineen opettaja, ja nyt sain Siljalta jonkun avuliaan Fraun nimen ja yhteystiedot, joten tämäkin saadaan nyt toivottavasti pois päiväjärjestyksestä.

Ja nuhakin alkaa hälvetä!! Vietin ihanan viikkosen pää täynnä räkää, niistäen muutaman litran päivittäin. Kiusallista niistää tunnilla kun muut mulkoilevat kun opettajan ääni peittyy käsittämättömään törinään. Pahoitteluni. Vaihtoehtona olisin tietenkin voinut antaa rään valua leualle ja pyyhkäistä sitä silloin tällöin nenäliinaan. Todella oksettavaa. Ehkä mielummin aiheutan melusaastetta.

Mieleni halajaa uusia kenkiä. Ehkä voisin torstaina käydä tarkastelemassa mahdollisia tarjouksia. Kenkiähän ei voi ikinä olla liikaa, eihän?